Translate

perjantai 1. toukokuuta 2015

Sokeri - riippuvuutta aiheuttava aine


Sokeri luokitellaan riippuvuutta aiheuttavaksi aineeksi juuri julkaistussa teoksessa Provläs Beroendemedicin (uusi painos). Kirjan on toimittanut farmakologian professori Ingrid  Nylander Upsalan yliopistosta. Tieto sokerin aiheuttamasta riippuvuudesta ei ole yllättävä, mutta yllättävää on se, että tämän tason julkaisussa otetaan näin vahva kanta asiaan. Provläs Beroendemedicin on perusoppikirja, joka selittää riippuvuutta aiheuttavien aineiden mekanismeja ja riskitekijöitä sekä ohjeistaa riippuvuuksien hoitoa. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijan Heli Kuusipalon mukaan sokeririippuvuudesta on ongelmallista puhua, sillä kliininen lääketiede ei tunne termiä. Jälleen kerran Suomen ja lähinaapurin linjaukset olennaisesti eroavat toisistaan - Ruotsin eduksi.
Päihdeklinikat ovat saaneet uuden asiakasryhmän, sokeririippuvaiset, kertoi Avominne-päihdeklinikan riippuvuusohjaaja Marja Kanu STT:n uutisissa viime vuoden lopulla.  Useissa tutkimuksissa on todettu, että sokeri vapauttaa aivoissa euforisoivia endorfiineja samalla tavalla kuin monet lääkkeet ja huumeet. Oletan, että käsitteet sokeririippuvuus ja hiilihydraattiriippuvuus sekoittuvat välillä kansan ja asiantuntijoidenkin suussa. Koska hiilihydraatit muuttuvat elimistössä sokeriksi, niiden vaikutus hiilihydraateille herkälle ihmiselle saattaa olla yhtä paha kuin itse sokerin.


Amerikan sydänyhdistys varoittaa voimallisesti sokerin vaaroista. Sen mukaan sokeri on vaaraksi sydämelle ja nostaa kolesterolia. Circulation -tiedelehdessä on esillä tutkimus, jossa yhdistetään sokerinkulutus vakaviin sydänoireisiin teini-ikäisillä amerikkalaisilla. Liika sokeri muuntuu maksassa rasvaksi, pääasiassa triglyserideiksi, jotka ovat luottolääkärini mukaan kolesterolia vaarallisempi valtimotautien riskitekijä. Paitsi kolesteroliin sokeri näyttäisi vaikuttavan epäsuotuisasti myös verenpaineeseen. 


Kaikki eivät ole riippuvaisia sokerista. Jollain voi olla karkkipussi tai suklaalevy kuukauden ajan pöydällä, ja hän on ottanut molemmista vain yhden palan. Sokeri- tai hiilihydraattiriippuvaisella kaverillaan herkut ovat hävinneet yhdessä päivässä ja tehneet hänen olonsa rättiväsyneeksi, jopa masentuneeksi. Verensokerit saattavat myös olla pilvissä - tai sahata ylösalaisin. Olemme erilaisia! Sivusta ei kannata mennä sanomaan, miksei joku voisi ottaa vain yhden... tai vähän...

Sokeri herättää uskomattomia tunnemyrskyjä. Muutama sokerivastainen blogikirjoitus (jossain) on saanut lukijat todella suuttumaan. Miksi? Ihmettelen. Jokaisella on vapaus syödä tai olla syömättä. Joskus olen törmännyt ajatukseen, että sokerin välttäminen olisi itsensä piinaamista ja tiukkis-elämää. Itse koen asian olevan aivan päinvastoin. Kun en syö sokeria, sitä ei tee mieli. Poissa ovat verensokerin heittelyt, sokerin aiheuttama väsymys, diabetes... Poissa on sokerin orjuus - joka vaatii ottamaan vielä yhden.... ja taas yhden... ja taas. Elämä ilman sokeria on vapautta - ja tunnustan - aikamoista herkuttelua. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nimettömiä kommentteja ei julkaista.