Translate
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Ajatuksia vhh:sta diabeteksen hoidossa
Jo puoli miljoonaa suomalaista sairastaa diabetesta, ja 2-tyypin diabetesta sairastavien määrä kasvaa vuosi vuodelta. Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka sairastavat diabetesta sitä tietämättään. Alkuvaiheessa sairaus ei välttämättä anna itsestään isompia merkkejä, mutta moni havaitsee huonontuneen sokerinsietonsa esim. herkuttelun tai ruokailun jälkeisenä epämääräisenä väsymyksenä.
Oli taas hienoa löytää tuore tutkimus (24.7.2014), joka osoittaa vähähiilihydraattisen ruokavalion toimivuuden 2 -tyypin diabeteksen hoidossa. Suomessa julkinen taho vaikenee tästä yksinkertaisesta ruokavaliohoidosta, vaikka hiilihydraattien välttäminen on entivanhaan ollut ainoa toimiva diabeteksen hoito. Ruotsissa ollaan avarakatseisempia, sillä siellä diabetesliitto suosittelee vhh:ta yhtenä virallisena diabeteksen "hoitomuotona" (Kost vid diabetes).
Sciencedailyn artikkelissa esitetyssä tutkimuksessa todetaan, että hiilihydraattien vähentämisen tuomat hyödyt eivät ole yhteydessä (eivätkä sitä edellytä) painon laskuun, kuten julkisuudessa usein väitetään. Toisaalta vhh-ruokavalion todistettiin olevan muita ruokavalioita tehokkaampi painonpudottaja.
Hiilihydraattien syöntiä rajoittavat 2-tyypin diabetespotilaat ovat tutkimuksen mukaan saaneet vähentää lääkitystään tai peräti päässeet kokonaan eroon lääkityksestä, ja vastaavasti 1-tyypin diabeetikot ovat tarvinneet vähemmän insuliinia.
Mainittakoon, että olen itse välttänyt diabeteslääkityksen vähähiilihydraattisen ruokavalion ansiosta - ruoka on ollut lääkkeeni - ei mikään muotivillitys! Voin hyvin ja verensokerini pysyy tasaisena, kun syön vähän tärkkelystä.
Moni ei tule ajatelleeksi, että myös vilja nostaa verensokeria, ruisleipä siinä missä pullakin. Lainaan tähän kommenttia diabeetikkojen keskustelupalstalta: "Eilen söin iltapäivän välipalaksi 100 g pullaa (Fazerin Dallaspitko). Siitä kahden tunnin kuluttua mittasin verensokerin, joka oli 7,9. Tänään välipalana oli 100 g ruisleipää ilman rasvaa ja taas mittaus kahden tunnin kuluttua: verensokeri 7,3." Niinpä niin!
Lääkehoidoilla ja insuliinilisällä on valitettavasti myös haittavaikutuksensa. On jokaisen esidiabeetikon (eli huonosta sokerin-/hiilihydraattiensiedosta kärsivän) tai diabeetikon oma valinta, kuittaako runsaan hh-syönnin runsaalla lääkityksellä vai vaikuttaako itse lääkityksen tarpeeseensa (sitä vähentäen) vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Ja selväähän on, että lääkehoitoa saavien diabeetikkojen on tehtävä isot elämäntapamuutokset aina lääkärin valvonnassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Nimettömiä kommentteja ei julkaista.